Helmi-kissan
kotisivuHelmi-kissan
kotisivuEli täytyipä tehdä sitten jonkinlainen kotisivu kissallekin. Tai oikeastaan kait luonnottomampaa olisi, jos en tekisi.
Helmin syntymäika on 22.4.1991. Se on ihan tavallinen maatiainen; tosi hyvänvärinen vain. Turkki on täysin harmaa; kaulassa on ihan muurtamia valkoisia karvoja. Hännässä saattaa hyvässä (hyvää tuuriakin on oltava) valaistuksessa erottaa juovallisuutta.
Aiemmin se piti silittämistä ihan kauheana rääkkäyksenä. Syyliinjoutuminen teki kidutuksesta ihan kestämättömän. Nyt mielipiteet eivät ole niin jyrkkiä: "jos typerät ihmiset haluavat olla typeriä, niin senkus".
Normaali päivä on luonnollisesti hyvin yksinkertainen: pääosa ajasta menee tietenkin elämän tärkeimpään asiaan: nukkumiseen. Ikkunasta täytyy tietenkin katsoa ilkeitä pikkulintuja (yhden idiootin (täytyy olla kerrassaan luonnonvalinnassa hävitettävä jos antaa itsensä kiinni sisäkissalle) se onkin saanut kiinni parvekkeelta).
Ruokamieltymykset ovat kerrassaan tärkeä juttu.
Tästäpä
voi ladata kerrassaan valtaisan kuvan Helmin pärstästä.
Se on otettu 19.5.1999.
Viikonloppuisin se saattaa päästä vierailemaan vanhempien kissan (Nilla) luona Uusmäessä. Valjaissa. Ja automatkatkin sujuvat ihan hyvin. Tosi epäkissamaista! Kesällä edustaa tietenkin täydellistä onnea nurmikolla kärpäsien jahtaaminen...
Tämä on tietenkin aivan
hirvittävän nolo tilanne; mutta minkäs sille voi,
Olli haluaa niin.
Ja Olliakin on syytä ymmärtää: noin iso koko jättää aivot aika onnettomiksi jätteiksi. Olli ei opikaan oikeastaan yhtikäs mitään: esimerkiksi suihku on selkeästi paha paikka (siellähän kastuu), kutta jälkeenjäänyt Olli-raukka ei opi sitä.
Uusmäessä
tehdään sitten näin - sitä muuten nimitetään
maattamiseksi. Eli pitkä remmi (suunnilleen kymmenmetrinen)
pannaan tapilla kiinni keskelle pihaa. Toiseen päähän
kissa...
Tutustumista ihmeisiin
Uusmäessä. Elämähän on ihmeitä täynnä!
Ruoan saamiseksi on yritettävä
jotenkin miellyttää Ollia. Onhan se tietenkin aika nöyryyttävää,
mutta minkäs sille voi!
Mutta vihdoin ja viimein ruokaakin
tulee! Siis luultavasti pahaa ruokaa. Mutta eihän sille ilmeisesti
voi yhtään mitään.
Ja tässäpä
on suurta närää aiheuttanut tilanne. Kun Olli nukkui
selällään, minä asetuin makaamaan jalkojen
väliin. Mutta siitäpäOlli ei pitänyt, se kuulemma
ehkäisi vapaata kääntyilyä. Pitkien neuvottelujen
jälkeen viisaampi alistui: nyt asetun tuolla tavoin hänen
kylkensä päälle. Ja molemmat pitävät...
Nyt uudessa paikassa Rautakiskonkujalla nukun tuossa paikassa
pikeastaan joka ilta. Vaikka tilaa olisi yllinkyllin muutenkin.
Olli
on hommannut sänkyynsä uudenlaisen lampun. Loisteputki
tai jotain sinnepäin. Minä en pidä sitä
minään hyvänä muutoksena! Ai, sitä mukavaa
kunnon hehkulamppua. Sen alle kun meni makaamaan, niin ihanaa
lämpöä riitti. Mutta nykyisessä on vain varjopuolet:
valo. Kuka sellaista muka tarvitsee? Täytyy vain yrittää
puristaa epätoivoisesti silmia kiinni.
Ihana juttu on sellainen "lämmin peitto" (Metsovaaran tekemä, kait). Se tuo mieleen oman emon. Ja ihan varmasti siitä tulee maitoa, kunhan vain imee riittävän tarmokkaasti!
Nyt ollaan sitten "uudessa
paikassa". Sopeuduin itseasiassa tähän aikamoisen
nopeasti ja hyvin, Olli oli ainakin pelännyt huomattavasti
pahempaa. Varmaankin se muutonaikainen
seikkailu oli vaikuttanut asiaan aika huomattavasti.
Tyypillinen päivähän
koostuu lähinnä nukkumisesta. Mikä muu voisikaan
olla yhtä oleellista?
Aamu alkaa tietenkin siitä, kun Olli nousee jotenkin pystyyn.
Joskus kymmeneltä, yhdeltätoista. Hän syö
silloin aamiaista (pari leipää ja bulgarianjugurttia,
jossa mysliä (jäniksenpapanoita sahajauhoissa)). Itse
minä viihdytän itseäni katselemalla ikkunasta ilkeitä
pikkulintuja. Sen jälkeen Olli menee (mahdollisuuksien mukaan)
petiin uudestaan pariksi tunniksi. Minä menen mukaan, etten
vain unohtuisi. Tämän jälkeen Olli syö pikaisesti
lounaan ja lähtee jonnekin. Ilmeisesti hän palaa joskus
neljän tienoilla - mistäs minä sen tietäisin,
minähän nukun. Illalla Olli töllää yleensä
telkkaria. Minä kiroilen ikkunasta näkyville pikkulinnuille.
Myöhempään aikaan (kun telkkariohjelmat ovat loppuneet)
Olli puuhaa tietokoneidensa kanssa. Minä itse nukun Ollin
pedissä - jumalaisen iso! Täytyy kuitenkin varoa, milloin
vain voi Olli-hirviö iskeä. Tällöin hänen
oikeastaan ainoa tarkoitus on kiduttaa onnettomia kissaraukkoja.
Lopulta joskus kolmelta, neljältä hän tulee nukkumaan.
Ja kun valot sammuvat, tapahtuu hämmentävä muodonmuutos:
Olli-hirviö muuttuu ihan mukavaksi emokissaksi. Zzz...
Kevät on tullut! Hiphei
ja hurraa! Aurinko lämmittää aivan ihanasti. Minä
makaan tämän vakottimen päällä (skanneriksi
Olli sitä sanoo; minä nimittäisin sitä nukkumispaikaksi)
ja saatan kiroilla pikkulinnuille. Se on elämän päätarkoitus!
Edessä näkyy muuten sanakirjoja. Niitä Olli tarvitsee
joskus - ei kovin usein!
Helmi
pomppasi 1.5.-98 parvekkeeltani alas! Täytyy vain toivoa,
että jaetut ilmoitukset herättävät jonkun
mielenkiintoa. Onhan minulla uusikin kissa (Ökö),
mutta eihän se tietenkään ole läheskään
sama juttu!
4.5 Helmi tuli sitten takaisin. Tai ei voi sanoa, että
tuli, kyllä se oli enemmän raahaamista.
Oikein
tärkeä juttu on tietenkin, se että on kuva, jossa
ovat molemmat. Voi kyllä havaita oikein erinomaisesti, ettei
Helmi erikoisemmin pidä tilanteesta. Toinen vastaava kuva
on tietenkin Ökön sivulla.
Helmi Rautakiskonkujan parvekkeella.
Hän tuijottaa hieman levottomasti tuolin alle (Ökö
on siellä).
Kyllä maailma on paha
paikka! Ihan viattomasta karkureissusta rankaistaan Ökön
kaltaisella vitsauksella. Enää ei tarvitse mietiskellä
maailman pahuutta - nyt on selkeä osoitus siitä!
Ja Ökö makaa tässäkin kuvassa, jossain tuolla ylälaidassa. Siellä on hänen mielipaikkansa.
Helmi on oikeastaan liiankin kiltti Ökölle! Väistää
sitä aina! Ei se ole hyvä...
Tosi
idyllinen tilanne! Molemmat katit urvahtaneet parvekkeeni keinuun.
Eli kyllä se iljetys rauhoittuu aina sillointällöin.
Ja ikääntyessään vielä paremmin. Toinen
kuva samasta tilanteesta löytyy pikkuiljetyksen
omalta sivulta.
Ja lisää idylliä!
Joskus katit syövät näin idyllisesti. Ei kylläkään
läheskään aina, yleensä pikkuiljetys karkoittaa
Helmin pois ruoan ääreltä. Ja Helmi on kiltti,
se vain väistyy!
4.7 molemmat kissat pääsivät Uusmäkeen. Siitä on juttua pikkuiljetyksen sivuilla.
Olli (tai oikeastaan
Pappa) pani ikkunaan hyttysverkkoa. Joka pantiin tiukasti nastoilla
kiinni. Mutta Ökö-idiootti onnistui nyppimään
niitäkin irti (ilmeisesti sillä on jotain naskaleita
hampaiden tilalla). Sittenpä niiden nastojen päälle
pantiin ilmastointiteippiä. Rumaa, mutta toimivaa.
Aikaisemmin kissat oli pantu makuuhuoneeseen tuntikausiksi
tuuletuksen ajaksi. Kun noista avoimista ikkunoista oli äärimmäisen
huonoja kokemuksia molempien tuperysten kohdalla...
Helmi on joutunut
syrjään pikkuiljetyksen myötä. Mutta kyllä
se näyttää luonnistuvan temppuilu häneltäkin...
Helmi on aika syrjäänvetäytyvä.
Eli on oikeastaan jokseenkin hämmästyttävää,
että se asettui keskelle ruokapöytää noin.
Mutta tämä on "looda-jossa-pidetään-tärkeitä-asioita".
Johon ei juurikaan kosketa...
Ja tässäpä katit ovat vuoteellani nukkumassa.
Syksyllä
2002 Helmi oli keksinyt, että tuon telkkariputken päällä
on kerrassaan ihana paikka maata. Eikä Ollikaan häiritse
ihmeemmin
Tämä
on syksyltä 2003. Tuo maksettuja laskuja sisältävä
looda on selvästi Helmin mielipaikkoja.
Ja miksei olisikaan: siinä on kohtuulisen lähellä
Ollia hänen touhutessaan tietokoneella. Eikä ole oikeastaan
minkäänlaista riskiä joutua syliin tai siliteltäväksi.
Ja kyllä se ulkonäkö
oli ihan sama keväällä 2005. Jos ihan kauheasti
haluat, voit ladata tämän kuvan alkuperäisversion.
Sen hirviökoko (5 218 743 tavua) selittänee ihan hyvin
haluni skaalata kuvia pienemmiksi.
Saunan ovi aukeaa,
jos kahvaa tuijottaa riittävän intensiivisesti. Kieltämättä
niin tapahtuukin: Olli avaa oven.
Mutta onko se merkki älykkyydestä? Enpä sanoisi...
Minä
en tosiaankaan saa Helmiä syliini! Kyllä sillä
on ihan selvät sävelet asiassa, se menee ihan simppelisti
pöydän alle. ja siellä se on ihan turvassa.
Niinkuin tästäkin kuvasta näkyy, se on oikeastaan
ihan tyytyväinen sylissä. Mutta tässä kuvassa
ei ole ääntä: se kyllä mouruaa aika pahasti.
Kyllä
minäkin sain napattua sen kiinni. Ei se oikein tilanteesta
pitänyt. Mutta toisaalta se ymmärsi oikein hyvin, ettei
tilanteelle voinut mitään. Eli ruma huuto oli ilmeisesti
riittävä juttu.
Tässä ei valitettavasti ole ääniuefektejä
mukana. Eli aaria oopperasta "Minua kidutetaan julmasti"
jää kuulematta...
Älysin,
ettei Helmistä ole oikeastaan ollenkaan videoita.
Syy on tosin aika selvä: se ei taida ihmeemmin haluta.
Mutta nyt isäni antoi sen syliini. Eikä mitään ihmeempää vastaanämpyilyä ollut. Oikeastaan taisi olla oikeastaan ihan kiva kokemus.
Ja siitä napattiinvideota, aikamoisen iso juttu (7 394
022 tavua).
Helmi oli jonottamassa Sinin syliin. Se ei edes huomannut minua. Mitä ilmeisimmin tosi kauhistuttava töppö.
Näiden
kuvien perusteella Helmi on varsinainen sylilapsi. Näin ei
tosiaankaan ole: kuvat on otettu vain kerrassaan poikkeuksellisissa
tilanteissa.
Nurmikolla:
Sohvalla:
Istumassa:
Sain Helmin valmistujaislahjakseni. Sisareltani ja hänen Mika-mieheltään. Olin ilmaissut huomattavan selkeästi, että haluaisin kissan (itseasiassa ystäväni olivat myöskin miettineet kissan hommaamista).
Olikin jo varattu kissoja - kaksikin. Ja hyvissä ajoin Musta ja valkoinen pentu. Joista voisi sitten valita suloisemman. Kun he lopulta pääsivät siihen paikkaan, saivat he kuulla, että molemmat pennut oli jo annettu pois. Paniikki.
No, eläinkauppaan. Siellä olikin ilmoituksia poisannettavista kissanpennuista. Ja yksi vaikutti lupaavalta. Sinne. Helmi oli viimeisin pennuista. Emo oli (katkerasta kokemuksesta) oppinut, että aina kun taloon tulee vieraita ihmisiä, yksi pennuista häviää. Tällainen hirveys on estettävä kaikin mahdollisin tavoin: pentu hampaisiin ja piiloon. No, jonkin ajan kuluttua ne tulivat esiin.
Vihdoinkin selitystä. Nimipäivä, joka oli silloin kun lopulta valmistuin oli "Helmi" (siis se lopullinen osastoneuvoston kokous). Eli siitä nimi. Vaikka kyllä nimi sopii ihan mukavasti harmaalle kissalle.
